Kahdeksan tunnin kahvakuulamaraton 15.10.2011 Hirvaskankaan ABC:llä

Teksti: Anneli Hokkanen 2011

 (Kuvat, kuvatekstit ja loppukaneetti kirjoittajasta Petran lisäyksiä)

 

Olihan se taas. Aivan pähkähullu idea, joka sai alkunsa kesällä jostain lööpistä. Siinä puhuttiin ihan vakavasta asiasta, kun joku oli kiduttanut ihmisiä rautapalloilla tuntikaupalla. Tahdonvoimaa-kahvakuulaporukassa juttu kääntyi vaatimukseksi, että ohjaaja-Petran täytyy kiduttaa meitä rautapalloilla useita tunteja. Eikä kestänyt kauan, kun Petra etsi kalenteristaan päivämäärän 15.10.2011, jolloin päätettiin aloittaa kuulailu heti aamusta.

(Klo.7.47 Aamuinen, marjapuuron väreissä hehkuva kahvakuulataivaanranta)

Sitähän on sanottu maailman sivu, että joukossa tyhmyys tiivistyy, mutta tässä tapauksessa voisi puhua kuulahulluudesta. Kun onhan se toisaalta niinkin, että tämä porukka tykkää kuin hullu kuulasta – vai mitenkäs se toinen vanha sanonta menikään. No joka tapauksessa viikoittaisissa Tahdonvoimaa-treenipaikoissa ja Facebookissa alkoi käydä kuhina, miten kukin saisi asiansa järjestettyä niin, että pääsisi kokeilemaan rajojansa lokakuisena lauantaina kuulailemalla kahdeksan tuntia yhtäjaksoisesti – tai käydä rehkimässä osankin tuosta ajasta. Kuusituntista kahvakuulamaratoniahan muutama oli jo kokeillut 19.2.2011 Saarijärven Summassaaressa menestyksellisesti. Nyt täytyi tietysti panna hieman paremmaksi! Jännittävän päivämäärän lähestyessä yksi jos toinenkin rupesi jo laskemaan öitä ja kurkkimaan pitkän tähtäimen sääennusteita, sillä taivasallahan sitä pitäisi pärjätä koko setti.

(Taivasalla pärjättiin koko setti)

Maratonlauantaiaamuna auringon noustessa Hirvaskankaan ABC:n lisärekkaparkkiksen ylle ennen kello kahdeksaa hyväntuulinen väki leiriytyi värikkäiden rautapallojen, jumppapatjojen ja reppujen keskelle marjapuuron värisen taivaan alle, muutaman asteen lämpöön, antautumaan vapaaehtoiseen, tunteja kestävään rautapallokidutukseen. Vaatetta ja evästä maratoonareilla oli mukana enemmän ja vähemmän (erään nimeltä mainitsemattoman ohjaajan eväät olivat jääneet kotiin), mutta Hirvaskankaan ABC oli järjestänyt paikalle myös telttakatoksen, josta sai pitkin päivää ostaa pientä purtavaa ja juotavaa. Lisäksi tarjolla oli proteiinituotteiden maistiaisia. Vielä kun rekkaparkin WC:kin oli käytössämme, ulkoisesti kaikilla oli edellytykset kahdeksan tunnin kuulailuun ilman pitkiä taukoja.

(ABC tarjosi proteiinijuomaa ja -patukoita ja ostaa sai toiveiden mukaan kaikkea..Seurattavissa oli myös A.Hokkasen ja A.Kallbergin tanssinäytös)

Sitten se alkoi. Tutut ”ison kuulan ohjelman” lämmittelyrytmit ja -biisit alkoivat kajahdella ilmoille. Siinä sitä otettiin heti ensimmäisellä tunnilla pahimmat uhot pois. Tunnin jälkeen oli mukava hiki, kun pulssikin taisi käväistä lähellä maksimia jossain kohtaa. Normaalistihan sitä jo tässä vaiheessa lähtisi kotiin tyytyväisenä päivän urheiluannokseen. Mutta ei nyt, nälkä vain kasvoi. Ei tunnu missään, haluaa lisää!

(Näin sitä menee koneet tunnista toiseen!)

Näin sitä mentiin tunnin ohjelmia peräkkäin kuin kone. Nauru ja laulu raikui. Juttu lensi niin, että välillä oli laskettava kuula maahan, kun ei keskivartalon tuki riittänyt ihan kaikkeen samanaikaisesti. Päivä sisälsi neljä eri ohjelmaa, jotka veivattiin kahteen kertaan läpi. Neljäs ja kahdeksas tunti tehtiin pareittain niin, että toisen kuulaillessa toinen juoksi treenausaluetta ympäri. Teki hyvää saada maitohapot liikkeelle pois kroppaa jumittamasta. Sitten sitä taas pystyi nostamaan kuulaa ja pääsi kokeilemaan, kuinka monta toistoa ehtii tehdä ennen kuin kaveri läähättää lenkiltään paikalle, ja sitten oli nostajan vuoro lähteä baanalle.

(Toisen kuulaillessa toinen juoksi treenausaluetta ympäri)

Olo oli välillä aivan epätodellinen, ajantaju ja suhteellisuudentaju katosivat ajoittain. Onneksi sentään tajunta ei pätkinyt, vaikka aika vahvasti tuli välillä epämukavuusalueella käytyäkin. Toisaalta kroppaan hiipi väsymys, toisaalta jokin sai jatkamaan aina seuraavan ja seuraavan tunnin. Kahvakuulia oli niin monen kokoista, että pystyi valikoimaan kulloiseenkin jaksamiseen sopivan painon, eikä epätoivo iskenyt. Aika kului loppujen lopuksi nopeasti pirteässä ja aurinkoisessa syyssäässä porukalla liikkuen. Tunnelmaa lisäsi myös se, että koko kahdeksantuntisen maratonin suorittajien lisäksi paikalla kävi pitkin päivää muitakin kuulailijoita, kukin kuulaili oman aikataulunsa mukaan. Täyden kahdeksan tunnin heilauttelijoita oli yhteensä yksitoista, ja lisäksi kaksi ihmistä kuulaili seitsemän tuntia. Kaiken kaikkiaan päivän saldo oli 43 kuulailijaa.

Monen kuulailijan kokemus oli, että neljä tuntia meni suhteellisen tuoreella meiningillä, mutta viidennellä tunnilla alkoi jo vähän ote herpaantua. Siitä kun selvisi, niin loput kolme tuntia tuntuivat jo paremmalta. Tästä voisikin kehitellä ajatusta silloin tällöin tehtävistä neljän tunnin kahvakuulamaratoneista, sillä yksi jos toinenkin kuulahullu on valmis ajoittain kiusaamaan niinkin tuttua ihmistä kuin itseään. Anovasti katsomme jälleen mainion ohjaajamme Tahdonvoimaa-Petran suuntaan, joka on aina valmis toteuttamaan mitä hulluimpia kuulailuideoitamme. Seuraavaa, mahdollisesti piankin tulevaa, midnight-kahvakuulatapahtumaa odotellessa: suurkiitokset Petralle tästä viimeisimmästä hullutuksesta!


Kirjoittaja on armoitettu kahvakuulailija ja keikkamuusikko Anneli Hokkanen, joka ei koskaan sano kuulalle "Ei koskaan".

(Anneli lämmittelee 24kg:n kuulallaan ja Anne tarkastaa kannattelua. Ja oikeassa kuvassa kaikki 8 tuntia huiskineet)